Ruuti


Ruttu

Nimi: Pilvipellon Hopearuuti "Ruuti, Ruttu"

Ikä: 4v. (10.11 2020)*

Sukupuoli: ori

Säkäkorkeus: 155cm

Rotu: suomenhevonen

Syntymämaa: Iso-Britannia

Omistaja: Kimi VRL-14576

Kasvattaja: Sonja VRL-11911, Cloudfield

Koulutustaso: Helppo A, 120 cm, CIC1

Painotus: kenttäratsastus

VH-numero: VH21-018-0181

Hoitaja: etsitään

Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse

Kuvat © Vapaasti by AK

*ikääntyy satunnaisesti 


Kuvaus

Oikeastihan Ruttu on ihan kiva hevonen, mutta en mä ole yllättynyt, ettei se mennyt kenellekään kaupaksi. Se oli tullessaan vuotias ja ruipelo kuin mikä. Korkeutta sillä oli jo sen verran, että se menisi varmasti pienhevoskoosta ylitse, ainakin jos tuomitsi sen pitkien jalkojen perusteella, mutta näytti Ruttu silti siltä, ettei se ole ruokaa koskaan nähnytkään. Mä syötin sille vähän väliä herkkuja lähinnä kasvattaakseni sitä, mutta ei se oikein ottanut rasvaa pintaansa. Jos otti, niin se kulutti kaiken leikkiessään muiden orivarsojen kanssa. Se oli sosiaalinen varsa ja kasvoi siitä sosiaaliseksi nuoreksi aikuiseksi; Ruttu riehuu edelleen mielellään muiden hevosten kanssa, jos joku vain leikkii sen kanssa, ja välillä vaikka ei leikikään. Vieraiden hevosten kanssa se on korvat hörössä menossa tervehtimään, eikä se tajua edes esittää tammoille. Kaveri mikä kaveri.

Ruttu on helppo, mutta hermoja koetteleva hevonen käsitellä. Se on sellainen jokapaikanhöylä ja utelias hölmö, jonka turpa on aina kaikkialla ja jonka pitää aina saada olla mukana kaikessa. Tarhassakin ollessaan sen täytyy olla ihan kaikessa mukana, jos sinne menee korjaamaan aitoja, laittamaan sähköjä tai siivoamaan. Ruttu tykkää hellittelyhetkistä ja rapsuttelee monesti takaisin, kun sitä rapsuttaa tai harjaa oikein hyvin. Sillä on eläväinen ylähuuli, joka hamuaa kaikkea, ja se on muutenkin varsin ilmeikäs kaveri. Pesemisestä Ruttu ei sen sijaan pidä, vaan yrittää pakittaa ja venkoilla karkuun. Komentamalla se suostuu pestäväksi, mutta ei ollenkaan vapaaehtoisesti; Mikä on varsin mielenkiintoista, koska uiminen ja loiskiminen on superhauskaa. Perinteiset varusteet - satula ja suitset - menevät Rutun päälle ongelmitta, se on mielellään menossa töihin eikä hankaa ollenkaan vastaan, mutta mitään muuta se ei sitten fanitakaan. Riimut se yrittää hieroa päästään, loimitettaessa se kyyristelee ärsyyntyneenä ja nostelee jalkojaan kun sille yrittää laittaa suojia tai pinteleitä.

Selkään nouseminen on aina oma projektinsa. Ruttua ei paljoa kiinnosta seisoskella paikoillaan, joten ratsastaja saa opetella nousemaan varsin vilkkaasti satulaan. Sillä on omat kommervenkkinsä, kuten koko homman leikiksi heittäminen, kun ratsastaja ei keskity tarpeeksi. Sunnuntaihömpöttelyt saa siis unohtaa, tämän hevosen kanssa riittää vilinää ja vilskettä. Se tuntuu olevan joku pilvipeltolaisten oma juttu, ei sieltä rauhallista hevosta taida saada kuin lottovoittona. Rutulla on varsin kevyt takapää; Ei ainoastaan siitä mielessä, että se pukittelee kun keskittyminen loppuu, mutta se on myös ketterä hyppääjä ja sen takajalat nousevat korkealle pyytämättäkin. Kevyt ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita voimatonta tai riutunutta; Rutulla on hyvät lihakset ja se ponnistaa kyllä korkealle tarpeen vaatiessa. Kouluratsastuksessa Rutun keskittyminen pysyy vaihtelevalla menestyksellä; Se osaa kyllä, mutta sen kanssa täytyy osata motivoida ja olla kärsivällinen, koska Ruttu ei sitä ole. Onnekseen sillä on kauniit askellajit - ei nyt erityisen näyttävät, mutta matkaatavoittavat ja tasaiset. Maastossa Ruttu on parhaimmillaan, kun sen aivot saavat hieman stimulaatiota ympärillä tapahtuvista asioista, kuten metsäneläimistä, tuulesta ja luonnon tuoksuista; Maneesissa ori tylsistyy helposti, ja silloin sen motivaatio työskentelyynkin tylsistyy.

Kuvaus © Nikki


Hoito-ohjeet:

tulossa.

ruttu2

Kilpailukalenteri:

ei kilpailuja

Varustekaappi:

Ruudin varustekaappi on toistaiseksi tyhjä.


Sukupuu:





i. Mörkövaaran Ruutikreivi

  • sh, 156 cm, musta, KTK-II






e. Turmeltajan Tahmatassu

  • sph, 144 cm, hopeanruunikko, KTK-III


ii. Kalman Linnanritari

  • sh, 162 cm, prt
  • KTK-I, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I


ie. Turmeltajan Delmia

  • sh, 149 cm, vaaleanruunikko
  • KTK-II, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-I, VVJ-III, SLA-I



ei. Tiilikan Hukkapätkä

  • sh, 149 cm, musta
  • KTK-III, KRJ-II 


ee. Tervatassu

  • sph, 143 cm, hopeanruunikko
  • KTK-II, KERJ-I, SLA-I

iii. Ruosteessako

  • KTK-II, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I, VVJ-II, SLA-I

iie. Linnaneitoperhonen

  • KTK-II, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-II, VVJ-I, SLA-II

iei. Kuninkainen

  • KTK-I, Ch, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I, SLA-I
iee. Deralia
  • KTK-III 

eii. Tjefred

  • KTK-II, ERJ-I, KRJ-I, YLA2, SLA-I

eie. Kehräkkä

  • Ei meriittejä 

eei. Tervapiru

  • KTK-II, Ch, KERJ-I, SLA-I*

eee. Kaarnalaivan Kikapo

  • KTK-II, VIR MVA Ch, KERJ-I, SLA-I

Jälkeläiset:

ei jälkeläisiä.

Ruuti periyttää hopeaa.


Ikääntyminen:

-


Lue tästä Ruudin päiväkirjamerkinnät
Päiväkirjamerkintä 12/20 (Sanni(Nikki))

Mun täytyy varmaankin estää Sonjan numero ja kaikki sen sometilit, ettei se voi ottaa muhun enää mitään yhteyttä. Toisaalta, jos se ei saisi yhteyttä muhun, se vain saapuisi mun pihaan ilmoittamatta uusien hevosten kanssa. Sonja soitti mulle, että sillä on joululahja, eikä ollut vaikea arvata, mitä sieltä tulisi. Se kuitenkin tiesi, millä saada mut koukkuun: “Tää on hopea.” Myyty - vaikka enhän mä sitä Sonjalle sanonut ääneen. Ei mulla oikeasti olisi ollut edes tilaa Hopearuudiksi nimetylle oripojalle, varsapihatto alkoi olemaan jo täynnä, ja niin oli karsinatkin. Hopeakaan ei lohduttanut ihan hirveästi, kun mä läppärillä etsin Sukupostista Ruudin vanhempia. Mä nipistin nenänvarttani ja laitoin sitten Sonjalle tekstiviestiä; Ruudin isä oli mun Muusan velipuoli. Ei mulla voinut olla noin läheistä sukua olevia hevosia Sotiksessa, kun mä yritin pitää hevosmääräni jotenkin kurissa.

Jotenkin siinä sitten kuitenkin kävi niin, että Ruuti - joka myöhemmin sai kutsumanimen Ruttu - saapui meidän pihaan Sonjan ja Oliverin hevosautossa. Mä samaistuin Ruutiin samantien ihan kympillä - sillä oli naamassaan sama kysymysmerkki kuin mulla. “Miten mä tähän päädyttiin?” se näytti kysyvän. Mä olen ihan samaa mieltä. Sonja vielä vakuutteli, että ottaa sen kyllä takaisin aikuisempana, jos mä en lämpene sille. Hetken ajan mä haaveilin, että möisin aikuisen Ruudin ja maksaisin sillä mun alati kasvavan hevoslauman tarpeet. Huntti oli onneksi sisällä, koska autosta hyökkäsi yhtäkkiä punainen karvapallo. Oliver yritti vähän paimentaa “Mistyä”, mutta otus pyöri pentuhaukkuen Ruudin jaloissa ja yritti käydä kiinni Ruudin riimunnaruunkin. Mä olen koiraihminen henkeen ja vereen, mutta Misty kävi nopeasti mun hermoilleni. Ehkä siitä syystä, että mä en ole viettänyt paljoa aikaa pentujen kanssa, mä tykkään koiristani aikuisina.

Sonja toivotti jouluja ja lähti pakoon, ennen kuin mä toteaisin että kuule, ota tää sittenkin mukaasi, katso jos joku muu suostuisi ottamaan sen. Mä seisoin lumessa ja katselin, kuinka Lovellit ajoivat pois pihasta, uusi hevonen vieressäni. Ruutikin tuijotti hevosauton perään, ennen kuin se katsoi mua ja haisteli sitten kylmää maata, jolla se seisoi. Briteissä ei taatusti ollut näin paljoa lunta, jos oli lunta ollenkaan; Ruuti heittäytyi varoittamatta lumeen ja melkein potkaisi mua siinä samassa rytäkässä. Huudahduksen kera mä hypähdin sivulle ja Samkin tuli ulos kuullessaan sen. Se kuitenkin pysähtyi portaille ja katseli hämillään lumessa pyörivää punaista elikkoa. Mä levitin käsiäni ja kohautin vain olkiani; “En mäkään tiedä.”

Päiväkirjamerkintä 12/20 (Sonja VRL-11911 )

“Hei Sanni, mul ois sulle joululahja!” ilmoitin kovaan ääneen heti, kun kuulin tutun äänen linjan toisessa päässä. “Älä jumalauta sano että hevo...”, kuulin ystävättäreni aloittavan. “Bingo! Tuon sen kahden viikon päästä, kun tuun käymään Suomessa joulua edeltävänä viikonloppuna”, vastasin, ennen kuin Sanni ehti loppuun saakka. “Et varmana tuo! Ei tänne mahdu enää yhtäkään elikkoa”, Sanni jatkoi epätoivoa äänessään. “Älä valehtele, kyllä sä sen johonkin pihattoon saat tungettua. Tää on hopea ja kaikkea, mä laitan sulle tiedot ja kuvat tulemaan mailitse. Pistäkää sauna kuumaks 20. päivä, nähdään silloin!” tokaisin ja suljin puhelun, ennen kuin ehdin kuulla enempää valitusvirsiä.

Varttia myöhemmin Sanni pisti mulle tekstarin: “Siis tajuutko sä, että ton isä on mun Muusan velipuoli?” Enpä ollut tajunnut en - hyvä että tunsin omien hevosten sukulinjoja, saati sitten kenenkään muun. “No ei kai se niin hirveesti haittaa?” näpyttelin vastaukseksi. Loppuillan ajan jätin Sannin viestit lukematta. No, jos se ei oikeasti ottaisi sitä Sotamaalaukseen niin veisin sen sitten jollekin muulle. Mun pihatto se vasta olikin täynnä, ja mä jostain syystä nyt halusin kovasti Hopearuudin pihattoon kasvamaan.

Joulukuun 20. päivä meidän seurue kaartoi Sotamaalauksen pihaan hevosmatkailuautolla. Kyydissä olivat minä, Oliver, uusin perheenlisäyksemme koiravauva Misty ja kolme suomenhevosta, jotka toin jouluksi uusille omistajilleen. Yksi näistä oli tietenkin Hopearuuti. Sanni oli pihalla vastassa ja silmäili hevosautoa epäileväisesti. “Tehdään kuule semmonen diili, että sä nyt otat ton kasvamaan pihattoos ainakin ensi kesään. Jos tykästyt siihen, niin saat pitää. Jos et tykkää, nii voit sitte vaikka myydä sen hyvällä voitolla täällä Suomessa. Mä tuun sit hakee sen takas Britteihin, jos meinaat sen makkaraks pistää”, selitin. Sannin silmissä välähti hetkellisesti setelin kuvia - jos hän kouluttaisi orin hyvin, niin kyllä siitä saisi sen verta monta tonnia jokusen vuoden päästä, että verrattuna kuluihin jäisi vielä tuntuvasti plussallekin. Olettaen, että ori pysyisi terveenä eikä seisoisi pyhäpäivinä klinikalla.

Sannin myönnyttyä tähän vaihtoehtoon ja miestemme oltua vierellä todistamassa sopimuksen syntyä, kaivoimme Hopearuudin vihdoin ulos auton kyydistä. Ori oli matkustanut kuin vanha tekijä, mutta nyt ulos päästessään se oli hieman tohkeissaan. Mistyn innokas sinkoilu uusien hajujen perässä pihamaalla sai Hopearuudinkin käymään kierroksilla. Siitä välittämättä iskin orin hymyillen Sannin käteen. “Hyvää joulua!” toivotin virnistäen. Sanni pyöritti silmiään ja yritti iskeä minua riimunnarun päällä käteen, mutta vikkelä Misty oli jo hypännyt jostain väliin ja repi nyt narua Sannin kädestä häntä heiluen. “Sä ja sun eläimet...”, Sanni huokaisi syvään.


© 2020 Kimi VRL-14576.  Tämä on virtuaalitalli / This is a sim-game stable, kuva © Vapaasti by AK (linkki etusivulla)
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!